Pakkoruotsi.net - Kielellisen demokratian ja sivistyksen puolesta  
 

Suomen kielipolitiikka, kielilaki, kaksikielisyys, pakkoruotsi

 
Etusivu
Pakkoruotsin ajajat
Pakkoruotsin perustelujen tarkastelua
Suomen työelämän tarvitsemat kielet
Onko Suomi kaksikielinen maa?
Suomen kielipolitiikka vs. demokratia
Kielten opiskelu kouluissa
Ruotsinkieliset kiintiöt kouluissa
Ketkä haluavat muutosta?
Keinotekoisen kaksikielisyyden kustannukset
Median sensuuri
Ruotsalainen Kansanpuolue
Miksi pakollinen ruotsi?
Kielikylpyopetus
Pohjanmaa
KIEPO-projekti
Vain toimimalla voit vaikuttaa!
Uutiset ja kannanotot
Linkit
Info
Yhteydenotto

 

 

Kielikylpyopetus

Alun perin kielikylvyn tarkoitus on ollut opettaa vähemmistölle enemmistön kieltä. Suomessa tarkoitus on käännetty päälaelleen ja tämän lisäksi politisoitu: enemmistölle opetetaan vähemmistön kieltä, jotta kaksikielisyys vahvistuisi Suomessa keinotekoisesti.

Kanadalaisen mallin mukainen kielikylpy saapui Suomeen 1970-luvun lopulla ruotsinkielisen Christer Laurénin Vaasan yliopistosta tutustuttua ohjelmaan Kanadassa. Ensimmäisen aloitteen kielikylvyn aloittamisesta teki Vaasan kaupunginvaltuusto vuonna 1986 ja kielikylpyopetus aloitettiin Vaasassa 1987.

Yleisin kielikylpyohjelma Suomessa on varhainen täydellinen kielikylpy. Kielikylpy aloitetaan 3 – 6 vuoden iässä ja jatkuu päiväkodista peruskoulun loppuun asti. Keskimäärin puolet kielikylpyoppilaiden äidinkielen tunneista opetetaan ruotsiksi.

Kielikylpyopetus sai alunperin alkunsa Kanadan Québecissä 1960-luvulla, kun englanninkieliset vanhemmat alkoivat vaatia tehokkaampaa ranskan opetusta kouluihin. Québecissä enemmistönä olivat (ja ovat edelleen) ranskankieliset. Englanninkieliset eivät pystyneet kommunikoimaan ranskan kielellä, vaan kielimuurit erottivat englantia ja ranskaa puhuvat kanadalaiset.

Suomessa kielimuurin rikkoo koulujen pakollinen "toinen kotimainen", mikä on ruotsinkielisille suomen kieli. Suomessa ei kielimuurin rikkomiseen tarvita kielikylpyjä. Suomessa kielikylpy on ennen kaikkea keino säilyttää ja vahvistaa ruotsin kielen asemaa toimivana kielenä yhteiskunnassa. Suomessa tarjolla oleva kielikylpyopetus on lähes yksinomaan ruotsin kielen kielikylpyä suomenkielisille lapsille. Suomessa kielikylpy on siis menetelmä vahvistaa Suomen kaksikielisyyttä.

Ruotsinkielistä kielikylpyopetusta vain lisätään – se on korvaamassa yo-kirjoituksista poistunutta pakkoruotsia.
Eduskunnassa 20.4.2006, Christina Gestrin, Rkp:
"Ylioppilastutkinnon uudistamisen yhteydessä hallitus hyväksyi lausuman ruotsin opetuksen kehittämisestä sekä kielikylvyn kehittämisestä suomenkielisissä kouluissa. Missä vaiheessa hallituksen päätöksen valmistelu on tällä hetkellä opetusministeriössä?"

Suomessa pääasiallisesti kielikylpyopetusta tutkiva laitos, Kielikylvyn ja monikielisyyden keskus, koostuu melkein pelkästään ruotsinkielisestä henkilökunnasta. Kielikylvyn ja monikielisyyden keskus kuuluu Vaasan yliopiston Pohjoismaisten kielten laitoksen – käytännössä siis ruotsin kielen laitoksen – alaisuuteen. Kielikylvyn ja monikielisyyden keskuksen julkaisemiin tutkimuksiin ja mahdollisiin suosituksiin tulee suhtautua erittäin kriittisesti. Melko selvää myös on, ettei tällainen keskus alkaisi tukea jonkin muun kielen kuin ruotsin kielikylpyopetusta Suomessa. Suomessa kielikylpyjen tavoite on ennen kaikkea tehdä suomenkielisistä kaksikielisiä kielillä suomi ja ruotsi, sen sijaan että pääasiallinen tavoite olisi suomalaisten kielitaidon monipuolistuminen.

”Silti lukuisat hyvät oppimiskokemukset osoittavat, että kielikylvyn avulla voidaan rikastaa jo varhain lasten kielellistä elämää ja luoda suomalaiseen yhteiskuntaan luonnollista kaksikielisyyttä.”
– Kielilakikomitea, 2000. Kansalliskielten historiallinen, kulttuurinen ja sosiologinen tausta: Kielikylpy – tapa vahvistaa suomalaista kaksikielisyyttä.

Lapset ja kahden kielen loukku

Lapsen mahdollinen puolikielisyys on vaiettu asia paitsi kielikylpyjen kohdalla, myös kaksikielisille perheille suunntatussa markkinoinnissa (Folkting: "Anna lapselle lahja"), josta oma perheemmekin on saanut osansa.
Virallisissa kielikylpysuosituksissa vaaditaan, että lapsen tulee olla vähintään 4-vuotias, äidinkieleltään normaalisti kehittynyt ja kieli-identiteetiltään selkeästi suomenkielinen, ennenkuin hänet voidaan hyväksyä kielikylpyyn. Suositusten takana on pyrkimys vähentää nk. puolikielisyyttä, jossa lapsi ei hahmota kunnolla kumpaakaan kieltä. Suositusten noudattamisesta huolimatta kielikylvetetyillä lapsilla esiintyy muita enemmän kielen kehityksen häiriöitä ja oppimisvaikeuksia.
Puolikielinen lapsi ei pysty puhumaan kumpaakaan kieltä ilman toisen kielen sekoitusvaikutusta, syntyperäisen puhujan tapaan. Kielten sekoittuminen voi ilmetä monella tavalla – sanastossa, ilmaisutyylissä, kielen rakenteissa ja kirjoittamisessa. Puolikielisyys johtaa usein lapsen myöhempiin yleisiin oppimisvaikeuksiin.
Kielikylpyihin liittyvistä todetuista riskeistä huolimatta suomenkielisten lasten kielikylpyjä ollaan lisäämässä lähivuosina huomattavasti samalla kun kielikylpyjen haitoista vaietaan. Suomessa poikkeuksellisen suurta kiinnostusta kielikylpyihin ja niiden saatavuuden lisäämiseen selittää osaltaan vanhempien tietämättömyys sekä poikkeuksellinen kielipolitiikka. Koulujen raskas kieliohjelma ja yhteiskunnan ylimitoitetut ruotsintaitovaatimukset kasaavat paineita kielten opetukseen. Kielikylvyn toivotaan keventävän kieltenopiskelua. Sen sijaan, että tunnustettaisiin tosiasiat ja hyväksi tiedetyt tavat edesauttaa suomenkielisten monipuolista kielitaitoa muttamalla kielilainsäädäntöä ja opetussuunnitelmia, takerrutaan nykyiseen aikansa eläneeseen järjestelmään ja sen ylläpitämisellä perusteltuihin keinoihin.
Vanhemmat olisi eturivissä saatava ymmärtämään lapsen kielellisen kasvuympäristön merkitys. Ja se, että puutteellinen äidinkielen taito haittaa myös muiden kielten kunnollista omaksumista.

Kaksikielisten perheiden lasten puolikielisyysriskistä ei mikään taho ohjeista mitenkään. Lapsi saatetaan panna hyvin pienenä ruotsinkieliseen päivähoitoon, vaikka lähin hoitaja kotona sekä ympäristö muuten olisi suomenkielinen.
Kaksikielisissä parheissä tavanomainen puheen kehityksen viivästyminen ei myöskään ole harmiton asia. Kieli on ajattelun väline ja edellytys sekä lapsen kognitiivisen puolen (tiedon käsittelyn) että tunne-elämän kehitykselle. Kieli on väline myös lapsen hiljattaiselle terveelle itsenäistymiselle ja erkaantumiselle hoitavasta vanhemmasta. Pienellä lapsella on tarve ilmaista itseään jo paljon ennen kuin hän saa kielelliset työkalut käyttöönsä. Vajaan puhekyvyn omaava lapsi turhautuu helposti, mikä voi näkyä joskus ulospäin kovanakin uhmakkuutena tai sisäänpäin kääntymisenä. Leikki-ikäisen lapsen vajaa kielellinen kehitys vaikuttaa myös hänen sosiaalisiin suhteisiinsa ja kuvaan omasta itsestään.
Lapsen edun mukaista olisi kasvattaa suomenkielisen vanhemman pääasiallisessa hoidossa ja suomenkielisessä ympäristössä elävä lapsi ensin hyvin suomea taitavaksi (vaikka toinen vanhempi puhuisikin sitten lapselle omaa kieltään, sitä ei voitane kieltää), ja aloittaa "kielikylvetys" (ts. muun kielinen hoito) kodin ulkopuolella myöhemmin. Muun kuin ruotsinkielisissä päiväkodeissa tapahtuu näin. Esim. saksalaisen koulun suomalaiset lapset menevät 5-vuotiaina Kindergarteniin oppimaan kieltä, josta sitten aikanaan siirrytään asteittain kokonaan saksankieliseen kouluopetukseen.
Ruotsin oppiminen ei poikkea mitenkään muiden germaanisten kielten oppimisesta. Miksi käytäntö kaksikielisten perheiden lapsilla ei ole sama kuin edellä mainittu järkeenkäypä malli? Muutoin varoja tuhlailevan kielipolitiikan keskellä tämä ei voi olla resurssikysymys, vaan poliittinen tahdonasia.

Kysymys kielikylvyissä ja kaksikielisissä perheissä kasvavien lasten kielitaidosta ja oppimiskyvystä on osa Suomen tulevaisuutta. On voitava keskustella avoimesti ja julkisesti siitä, mitä olemme valmiit uhraamaan oman valtaapitävän ikäpolvemme poliittisten pyrkimysten tähden, vai olisiko jo muutoksen aika.

Kielikylvystä ollaan – paljolti kielipoliittisen vipuvaikutuksen johdosta – tekemässä jonkinlaista muoti-ilmiötä, jota koskevassa kirjoittelussa ylikorostuvat sen tavoitteet ja ne tulokset, jotka ovat olleet rohkaisevia. Metodi on kuitenkin järjestelmällisenä opetusmenetelmänä suhteellisen uusi, ja sen tulokset ja seuraukset osin vaikeasti mitattavia. Tieteellisessä näytössä on ristiriitaisuuksia. Vaikka kielikylpy on monen kohdalla onnistunut, on osalla kielikylpylapsista –samoin kuin ruotsinkielisissä kouluissa opiskelevilla kaksikielisten perheiden lapsilla – ilmennyt ongelmia äidinkielen hallinnassa. Tutkimusta tehdään ilmeisen vilkkaasti juuri siksi, että näyttöä ei vielä ole tarpeeksi, ja se ei ole riittävän kattavaa.
Mitä tulee kaksikielisten perheiden lapsiin, ongelmia koulumenestyksessä juuri kielenhallinnan takia esiintyy siinä määrin, että aihe on ylittänyt jopa Suomalaisen uutiskynnyksen. Lapsen onnistunut kaksikielistäminen vaatii yleensä erityistä paneutumista sekä kodilta että koululta.
Kieliongelmista ja puolikielisyydestä puhutaan edelleen aktiivisesti yhteyksissä, joissa se on ns. poliittisesti korrektia. Näitä ovat mm. romanien ja maahanmuuttajataustaisten lasten sosiaaliset ja oppimisongelmat, jotka juontuvat nimenomaan vajavaisesta kielenhallinnasta. Ongelmien mekanismi on sama.

Emeritusprofessori Kari Sajavaaran kunniaksi on sanottava, että hän ei ole lähtenyt tuuliviirinä mukaan kielipoliittiseen hegemoniaan, vaan on säilyttänyt kriittisen tutkimusotteen. Marika Tandefelt on puolestaan todennut: "Vaikka asuisin Suomen ruotsinkielisimmällä paikkakunnalla Korsnäsissä, en panisi lastani suomenkieliseen kouluun. On riski että lapsi kadottaa keskeiset osat sanavarastostaan." (Hbl 16.8.02) Näitä ongelmiako ei synny kun suomenkielinen lapsi kylvetetään ruotsilla?
Suomen ja ruotsin osaajiksi kaksikielistyvillä on eräs poikkeuksellinen haaste: Kielten rakenteen ja kieliopin perinpohjainen erilaisuus. Tämä ero on huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi englannin ja ranskan välillä. Suomenkieli on myös selvästi vaikeampi omaksuttava kuin muut eurooppalaiset kielet (paitsi unkari ja viron kieli). Kielen hallinta edellyttää paitsi hyvää kieliopin ja kielen sisäisen ajattelutavan hallintaa, huomattavan suurta sanavarastoa. Suomenkielen yksi rikkaus – ja haaste – onkin siinä, että sillä voidaan ilmaista hyvin tarkasti hyvin monivivahteisia asioita jo sanavalintoihin ja sanojen käyttötapoihin nojautuen. Suomenkielisen tekstin vieraalle kielelle (kuten ruotsi, englanti tai ranska) kääntäminen on käytännössä koko tekstin haastavaa uudelleenkirjoittamista. Tämä koskee erityisesti luovaa ilmaisua. Suomenkieltä on huomattavan vaikea oppia täysimittaisesti muuten kuin elinympäristön vallitsevana kielenä. Jos joku ulkomaalainen sitten sattuukin hallitsemaan Suomen muutenkin kuin arkikielen tasolla, hän on Tapaus (kuten Neil Hardwick tai Roman Schatz).
Suomenkielessä on paljon sekä perusasioita että hienouksia, jotka jäävät helposti oppimatta. Suomenkielinen lapsi erityisesti on vaarassa puolikielistyä ainakin suomenkielensä osalta rakenteeltaan huomattavasti yksinkertaisemman germaanisen tai anglosaksisen kielen ottaessa helposti yliotteen. Joka puolelta tulvivan englannin vaikutus suomenkielisten lasten äidinkieleen on jo huomattavissa, vaikka lasten enemmistö ei missään kielikylvyssä olekaan. Äidinkielen opetukselta vaaditaan nykyoloissa paljon.

Lasten kielellisissä valmiuksissa ja olosuhteissa on huomattavia eroja. Kielentuottamisen hitaampi alkaminen kaksikielisten perheiden lapsilla sekä puolikielisyysongelmat, joita myös kielikylpy osaltaa tuottaa, ovat tilastollisia tosiasioita. Ruotsinkielisten lasten kielikylpyjä ollaankin vähentämässä juuri näiden ongelmien takia.
Tragikoomistako vai mitä, mutta RKP:n hiljattain esille ottama (täällä Kestoaiheissakin esiintynyt) aie vaatia ruotsinkielisten tarhojen ja koulujen oppilaille omia rakennuksia, liittyy muodollisesti ajatukseen kielivaikutteiden sekoittumisen ehkäisystä ja paremmasta ruotsinoppimisesta. Tämä vaatimus sinänsä on absurdi, mutta se pohjaa myös muualla (mm. Ruotsissa) käytyyn keskusteluun puolikielisyyden ilmiöstä. Kielipoliittinen viitekehys ja viralliset totuudet vain peittävät meillä alleen asiakeskustelun.

Kaksikielistämisen yleisiä ongelmakohtia tarkastellessa on tutkittava joukkoja, eikä yksittäistapauksilla ole yleisä todistusvoimaa. Esittämieni seikkojen havainnollistamiseksi kerron kuitenkin lyhyesti oman piirini kokemuksista, kolmen perheen esimerkeillä. Onhan:
1. Pääosin suomenkielisessä hoitoympäristössä kasvaneella lapsella todettiin neuvolassa kielen kehityksen viivästymää. Kaksivuotiaana tulivat ensimmäiset varsinaiset sanat, mutta ei lauseita. Puhe alkoi käynistyä puoli vuotta myöhemmin, kolmevuotiaana lapsi puhuu usean sanan lauseita suomeksi, puheessa kuitenkin ääntämisongelmia ja joitain taivutusvirheitä. Ulkopuoliset eivät aina ymmärrä lapsen puhetta. Ruotsista tulee yksittäisiä sanoja, jotka lapsi sijoittaa suomenkieliseen lauseeseen toiselle vanhemmalle puhuessa. Ruotsia lapsi kuulee vain kotona toiselta vanhemmalta. Molemmat vanhemmat ovat puhuneet lapselle vain omaa äidinkieltään ja lukeneet lapselle paljon.
2. Molempien vanhempien hoidossa ollut lapsi puhui ennen kolmea ikävuotta harvakseltaan yksittäisiä sanoja. Reilun kolmen ikävuoden jälkeen lapselta on tullut kahden sanan lauseita, joissa välillä molempien kielten sanoja sekaisin. Lapsi ei taivuta suomen sanoja, eikä ymmärrä yhtä pitkiä lauseita kuin ed. kuvattu lapsi (vaikka on hieman vanhempi). Kielen kehitystä on seurattu puheterpeutilla. Lapsi on käynyt ruotsinkielistä kerhoa. Vanhemmat myös puhuvat kotona keskenään useimmiten ruotsia. Lapselle vanhemmat ovat puhuneet vain omaa äidinkieltään.
3. Lapsi on ollut suomenkielisessä hoitoympäristössä, ja kuullut ruotsia vain kotona toiselta vanhemmalta. Kolme vuotta täytettyään lapsi ymmärtää suomea kohtuullisen hyvin, ruotsia huonommin. Puhe on epäselvää, kielten sanat menevät välillä sekaisin. Lapsi ei kykene täysipainoiseen ikäkauden mukaiseen kommunikointiin. Lapsella esiintyy voimakasta uhmaa ja ylivilkkautta, sekä hoitopaikassa muiden lasten kiusaamista (esim. lyömistä). Lapsi käy säännöllisesti psykologilla. Vanhemmat puhuvat kotona keskenään usein ruotsia. Lapselle vanhemmat ovat puhuneet vain omaa äidinkieltään.
Esimerkkien vanhemmat ovat korkeasti koulutetuja, eikä suvuissa esiinny hahmotushäiriöitä. Ketään näistä lapsista ei kelpuutettaisi kielellisen kehityksen kulun takia kielikylpuyopetukseen.
Kaksikielisiä lapsia ei muuten oteta kielikylpyopetukseen perhetaustankaan takia – ruotsin kielikylpyopetus on suunnattu vain suomenkielisten perheiden lapsille.

Suomessa kaksikielisten lasten, joilla ruotsinkieli on toinen kieli, kannalta epäkohta on se, että lapsen suomenkieli koetaan hoitopaikoissa ja koulussa negatiivisena, ruotsia haittaavana kielenä. Suomenkieltä lapsen toisena äidinkielenä ei kunnioiteta, vaan asetetaan vanhemmille paineita ruotsinkielistää lapsi mahdollisimman varhain, mikäli mielivät laittaa lapsen ruotsinkieliseen tarhaan ja kouluun.
Muutoin varoja kohdennettaisiin kaksikielisten lasten molempien kotikielien –ja lapsen kielenkehityksen – hyväksi, ja opetuksen ruotsinkielisyys tulisi näille lapsille myöhemmin ja asteittain. Nyt varhaiskasvatusta leimaa vain pyrkimys mahdollisimman vahvaan ruotsinkielistämiseen – ei kaksikielistämiseen kotitaustan mukaan.

Kirjoittanut nimimerkki "Kaksikielisten lasten vanhempi", HS Keskustelut, 19.4.2006

 

Ja samanlainen asenne on Tammisaaren ruotsinkielisillä suomen kieleen kuin kakkosmies Ljungreenillakin. He ovat YLE:n uutisten mukaan jättäneet Tammisaaren kaupungille asukasaloitteen, jossa he vaativat, että suomenkielisille on järjestettävä ruotsin kielellä kielikylpyjä, "koska muuten nämä suomenkeiliset nuoret eivät voi osallistua Tammisaaressa, kotikaupungisssaan lapsille ja nuorille järjestettäviin aktiviteetteihin, koska nämä aktiviteetit järjestetään ruotsiksi".
Käännös: "Tammisaaressa tarvitaan ruotsinkielistä kielikylpyä niille, joilla on suomi äidinkielenään, näin ajattelevat tammisaarelaiset asukasaloitteessaan kaupungille.Tammisaaressa useimmat lapsille ja nuorille suunnatut aktiviteetit tapahtuvat ruotsiksi, joten suomenkielisille lapsille ja nuorille olisi helpompaa osallistua ruotisnkieliseen toimintaan, jos he osaisivat ruotsia, kirjoittavat aloitteentekijät. Koulutuslautakunta keskustelee tänään torstaina tästä ja alustus ehdottaa lautakunnalle, että selvitetään, josko ruotsinkielisen kielikylvyn voisi aloittaa ruotsinkielisessä päiväkodissa syksyllä 2007."
Että näin. "Ruotsinkieliset" ovat huolissaan. Mikä neuvoksi? Lisätään suomenkielisille ruotsinopintoja, että he voivat osallistua paremmin ruotisnkieliseen toimintaan! Muuttakaamme suomenkielisten äidinkieli jo lapsuudessa suomesta ruotsiksi, niin he saavat sivistystä kotikaupungissaan! Eikö kukaan ole tullut ajatelleeksi, että suomenkielisille pitäisi Tammisaaressa järjestää aktiviteetteja omalla äidinkielellään? Vai eikö se ole RKP:n mieleen? Eikös tämä tällainen ole jo karkeaa kielirasismia? Suomenkielisiä nuoria painostetaan muuttamaan äidinkielensä, muuten heille ei ole toimintaa.
Tammisaaressa on muuten suomenkielisiä reilut 17 % – eli saman verran kuin ruotsinkielisiä Suomessa enimmillään historian aikana, ts. 1600 – 1700-luvulla. Eikö suomenkielisille Tammisaarelaisille pidäkään tarjota palveluja ensi sijassa omalla äidinkielellä? Pitäähän ruotsinkielisillekin, vaikka heitä on nykyään enää n. 5 %, joista luokkaa 4 % käytännössä kaksikielisiä.
– Nimim. "Olkaamme vapaita", HS keskustelut, 25.9.2006

 

Kielikylpyjen kohdalla kannattaa kiinnittää huomiota ainakin seuraaviin seikkoihin:
- Kielikylpymetodeja ajetaan Suomessa läpi pitkälti Suomen erikoislaatuisen kielipoliittisen tilanteen ylläpitämiseksi. Yhteyksiä ja aasinsiltoja vedetään mm. Kanadan ranskankieliselle suppealle alueelle, vaikka yhtäältä kieliryhmien määräsuhteet (vrt. kielen kuuleminen ja käyttö elinynpäristösssä) sekä toisaalta englannin ja ranskan erot kielinä eivät ole verrannollisia Suomen tilanteeseen. Kielikylpyopetus on myös painottunut ruotsiin, vaikka maassamme on pulaa eurooppalaisten valtakielien taitajista. Kun yhteiskunnan pitkälti keinotekoisia ruotsintaitovaatimuksia joudutaan ajan mittaan sopeuttamaan maan väestöllisiin realiteetteihin, eurooppalaisten kielten painoarvo edelleen kasvaa.
Suomenkieliset lapset ja heidän vanhempansa toimivat kielikylpyasiassa käytännössä myös poliittisten päämäärien välineenä. Tämän poliittisen aspektin mukanaolo on aivan terveellistä tiedostaa.
- Vanhemmille syötetään usein ylioptimistista ”tietoa”, joka perustuu suppeisiin intressiväritteisiin tutkimustuloksiin (monia tehty Vaasan seudulla ruotsinkielisten tahojen toimesta liian pienillä tutkimusotoksilla liian lyhyessä ajassa). Kriittiset ja kielikylvyn kannalta haasteita esiintuovat näkemykset puuttuvat tiedotuksesta. Kielikylvyn tutkimiseen liittyy varmasti myös aikaperspektiivin ongelmia – monet äidinkielen hallinnan puutteet saattavat tulla esille vasta myöhemmässä kouluiässä, kun pitäisi oppia monimutkaisempia käsitteellisiä asioita.
- Kielikylpyopetuksen taso ja metodit vaihtelevat. Tulokset yhdestä metodista eivät ole suoraan yleistettävissä toiseen. Tässä on muistettava myös, että esim. Suomen ruotsinkielisiin päiväkoteihin ei enää riitä äidinkielenään ruotsia puhuvia. Miten mahtaa olla kielikylpylaitosten laita? Erittäin kyseenaisena yksityiskohtana pitäisin myös oman äidinkielen (suomen) opettamista lapsille ruotsiksi kielikylpykoulussa.
- Kielikylpy tarkoittaa usein lapsen ruotsinkielistämistä. Vanhemmat ovat taipuvaisia tähän mm. lapsen varmemman opiskelupaikan toivossa (vrt. kielikiintiöt: esim. Suomen ekonomeista liki 20% on ruotsinkielisiä, eli he ovat väestöosuuteensa nähden selvästi yliedustettuna kaupallisilla akateemisilla aloilla).
Kielikylvyt ovat paitsi kielenopetusta, myös politiikkaa. Näitä opetusmenetelmiä on voitava tarkasteltava eri kanteilta, ja niistä on tarjottava enemmän riippumatonta tietoa.
– Nimim. "2-kiel-perhe", Vauva-lehden keskustelu, 27.09.2006

 

Kielikylpyjä koskevissa kommenteissa, niihin palatakseni, otti kylläkin silmään tuo mahdollinen kotimaisten tutkimusaineistojen rajallisuus (mm. suppea, valikoitunut otanta ja lyhyen aikavälin seurantatulokset). Tutkimuselämässä ei myöskään ole tavatonta, että tutkimusten tilaajan tai suorittajan intressit voisivat vaikuttaa tutkimusten lopputulokseen.
Kanadan tutkimuksista vielä sen verran, että heidän kieliympäristönsä poikkeaa melkoisesti suomalaisesta, Quebecissä ranska on joka paikassa kuuluva kieli, sillä sitä puhuu 82% sikäläisistä. Vastaavaa asetelmaa ei meiltä löydy kuin pienistä rannikkokunnista. Kun siihen ynnätään vielä se, että osa kielikylvettäjistä ei välttämättä ole itse alunperin ruotsinkielisiä (vrt. puute mm. ruotsinkielisistä päiväkotihenkilöstöstä), niin aika erilaista tämä Suomen kielikylvetys. Se siitä autenttisesta kielimallista.
Tässä valossa ruotsin kielikylvetyksen niin vahvaa ensisijaisuutta Suomessa on kieltämättä hieman vaikea ymmärtää - ruotsi kun on useimmille suomenkielisille ihan yhtä vieras kieli kuin saksa, englanti, ranska tai venäjä. Satelliittiyhteyksien myötä on varmasti tarjolla myös lasten- ym. ohjelmia näillä kielillä. Eikö siis olisi mielekkäämpää panostaa kielikylvetyksessäkin ennemminkin paljon puhuttuihin, meillä kipeästi tarvittuihin maailmankieliin, kuin pieneen marginaaliseen ruotsiin, jonka tarve suurimmassa osassa Suomea on pitkälti keinotekoinen?
Olisiko kielikylvetyksessä sittenkin kyse muustakin kuin henkilökohtaisesta kielenoppimisesta? Kyllä tässä saattaa jokin muukin agenda olla.
Jos vanhemmat päätyvät valitsemaan lapselleen kielikylvyn, niin pitäisikö heidän ainakin pohtia tarkemmin mistä kielellisistä rikkauksista heidän jälkikasvulleen olisi eniten hyötyä. Kaikesta huolimatta aika kun on rajallista, eikä kaikkea voi käytännössä saada.
– Nimim. "Pilttihirmu", Vauva-lehden keskustelu, 27.09.2006

 

Kielikylvetys opetusmenetelmänä soveltuu varmasti parhaiten vaikkapa Kanadan Quebeciin, jossa on ranskankielisiä yli 80%. Tällöin lapsilla on tarhan ja koulun lisäksi aito kielimalli myös muualla elinympäristössään, ja kielen oppiminen on sen käyttötarpeeseen nähden mielekästä. Tällöin kylvetyskieli on helppo perustella myös lapselle. Kielisuhteiden ollessa toisinpäin, tai Suomen oloissa jopa 95% vs. 5% voi lapsella herätä jossain vaiheessa kysymys ”miksi ei riitä, että kävisin koulua suomeksi?” Oma äidinkieli itsessään ei riitä, vaikka sillä pärjäisi ympäristössä hyvin - se on siis jollain tavalla kategorisesti riittämätön.
Kielikylvetykseen sisältyy aina riski, että lapsi menettää jotain kielellisestä identiteetistään ja äidinkielensä hallinnasta. Vaikka ”myyntipuheessa” luvattaisiin mitä, kyseessä on kuitenkin herkässä kehitysvaiheessa oleva yksilöllinen lapsi. Kielikylvetyksen vaikutuksista Suomen olosuhteissa ei vielä voida sanoa paljonkaan, sillä monet puutteet mm. äidinkielenhallinnassa tulevat esille vasta sitten kun ihmisellä on tarve hallita abstrakteja ja monimutkaisia käsitteitä. Ekaluokkalainen lapsi voi jutella sujuvasti kolmellakin kielellä, mutta tämä ei suinkaan tarkoita, että hän olisi kolmikielinen, tai että hän hallitsisi tai tulisi hallitsemaan edes yhden kirjakielen kunnolla, täysimittaisena äidinkielenä.
Kielikylvyn tutkimus on Suomessa keskittynyt Vaasan seudulle ja sillä on siteensä ruotsinkieliseen Suomeen. On selvää, että kielikylpyjä halutaan tietyissä piireissä edistää. Kielikylpytutkimusten tekijöillä ja teettäjillä on myös usein henkilökohtaisia näkemyksiä ja mielipiteitä, jotka voivat tämän tyyppisessä tutkimuksessa hyvinkin heijastua tuloksiin.Tutkimusotokset voivat myös olla liian suppeita ja valikoituneita muodostaakseen pohjan luotettaville ja yleistettäville tieteellisille johtopäätöksille.
Kielikylvetys on poliittisena välineenä sikäli kätevä, että se sitoo kylvetyskielen vaikutuspiiriin paitsi lapsen, myös vanhemmat ja muun perheen. Kielikylpykoulujen yhteisöissä voidaan tehdä myös politiikkaa. Tämä on aivan varmasti tiedostettu asia. Suomessa koko kielipolitiikan aihe on lisäksi perinteisesti vaiettu, ja väestön enemmistön suhtautuminen nykyiseen kielipolitiikkaan kielteistä (vrt. Ruorsin vapaaehtoisuutta kannattavat, sekä suhtautuminen RKP:hen). On todellisuuden kieltämistä väittää, ettei kielikylpyihin kohdistuisi poliittisia toiveita. RKP:ssä on tietääkseni asiasta yhtä ja toista ääneen sanottukin.
– Nimim. "Äidinkielen itseisarvo", HS Keskustelut, 3.10.2006

 

Oman pitkän opettajakokemukseni perusteella uskallan olla eri mieltä. Kaikkein tärkeintä mille tahansa oppimiselle on, että on vahva pohja äidinkielessä. Jos äidinkielen pohja ei ole tarpeeksi vahva oppilas ei kykene tuottamaan vieraskielistä tekstiä. Vaikeita yliopiston vieraskielisiä tekstejä ei kykene ymmärtämään. Kaikkein hankalimmaksi on osoittautunut gradun teko. Ns. kaksikieliset ovat puolikielisiä. Kaikkein yllättävintä oli huomata yliopistolla, että niin sanotuissa kaksikielisissä perheissä kasvaneiden molempien kielien taito oli heikompi kuin täysin suomenkielisen, joka oli opiskellut vierasta kieltä yliiopistolla ja sitten mennyt kyseistä kieltä puhuvaan maahan.
– Nimim. "Ksantippa", HS Keskustelut, 28.9.2006

 

"Äidinkieli on monin tavoin kulttuurin perusta, merkitysten ensisijainen kantaja ja välittäjä. Oppiminen ja henkinen kasvu perustuvat ratkaisevasti äidinkielen hallintaan. Äidinkielestä riippuu pitkälti se, miten ihminen kykenee tietojen hankintaan, analysointiin ja käsittelyyn ja miten hän pystyy ilmaisemaan, argumentoimaan, tulkitsemaan ja arvioimaan tietoja. Äidinkieli on myös se perusta, jolle rakentuu ihmisen identiteetti kulttuurisena toimijana. Ellei tämä ole kunnossa, on turha olettaa, että vieraiden kielten ja kulttuurien ymmärtäminen ja omaksuminen onnistuisi täysipainoisesti. Monikielisyyden ja monikulttuurisuuden arvoperusta on riippuvainen siitä, ymmärtääkö ihminen oman asemansa oman kielensä käyttäjänä ja toimijana omassa kulttuurissaan. Siinä, mitä edellä on sanottu, on riittävästi syytä siihen, että on aihetta olla huolissaan äidinkielen heikoista oppimistuloksista peruskoulun kuuden ensimmäisen vuoden aikana (Lappalainen 2003) ja erityisesti ylioppilastutkinnon äidinkielen kokeen tulosten ratkaisevan suuresta heikkenemisestä (Leino 2002). "
– Emeritusprofessori Kari Sajavaara, artikkelista "Kielivalinnat ja kielten opiskelu", 2006.

 

Lue myös: Suomalaislasten identiteetti

 

Artikkeleita
muualta
Artikkeli-
kokoelma
Mielipide-
kirjoituksia
Eurooppalaisen Suomen kielipolitiikka
Kielivalinnat ja kielten opiskelu
Vuosituhat on vaihtunut...
Pienen pieni uutinen
Pakkoruotsia tyhmille suomalaisille
Varastettu ilo
Oppi kaksi-
kielisyydestä
Kuihtuvan puun strategia
In Finland, a battle of the tongues
Borde svenskan göras frivillig?

 

 
www.pakkoruotsi.net